Travian: Path to Pandora - Pelimekaniikat

  • Vuonna 2013, me (tai pikemminkin Brian) päätimme juhlistaa Travian: Legendsin syntymäpäivää erikoisversiolla. Siitä lähtien, spesiaalista on tullut vuosittainen traditio.


    Olemme julkaisseet joka syyskuu uuden vuosittaisen erikoisversion, joista kullakin on oma nimensä. Tänä vuonna, kuten varmasti arvasittekin, erikoisversion nimi on Travian: Path to Pandora.


    Olemme viime viikkoina julkaisseet pieniä vinkkejä mitä tuleman pitää, mutta nyt on aika julkaista koko konsepti ja yksityiskohdat kaikista muutoksista, joita olemme tämän vuoden erikoisversion pelimekaniikkaan suunnitelleet.



    Samat perusominaisuudet viime vuoden Travian: Fire and Sandista ovat edelleen mukana, esimerkiksi:


    • Muinaisen Euroopan kartta, kooltaan 401x401 lukuunottamatta IR, SA, Arabia, COM ja TR -domaineja, joiden kartta on suurempi 801x801.
    • 87 valloitettavaa aluetta jotka tuottavat voittopisteitä
    • Joukkojen lähettäminen edelleen ja joukkojen yhdistäminen
    • Pelikierroksen voittaa se liittouma, joka on kerännyt eniten voittopisteitä 200 päivän aikana


    Nämä ovat erikoisominaisuudet, jotka ovat pysyneet mukana myös tämän vuoden Travian: Path to Pandorassa. Mitä uutta vuosi 2018 siis tuo tullessaan?



    Uudet rakennusten grafiikat



    Kuten näit Shun tarinassa, piirroksissa ja viime viikolla julkaistussa videossa, kukin heimo saa omat grafiikkansa rakennuksilleen (huom: nämä kuvat saattavat vielä muuttua lopulliseen versioon).







    Valloitusjärjestelmä



    Voit pelata Travianissa vain yhtä tiliä per kierros, mutta haluamme silti antaa sinulle mahdollisuuden tutustua näihin mahtaviin luomuksiin. Pelisuunnittelijoiden tiimi onkin päättänyt vaihtaa pelin valloittamiseen liittyvää perusmekaniikkaa mielenkiinnon herättämiseksi.


    Kun valloitat toisen heimon kylän Travian: Path to Pandorassa, kyseinen kylä ei enää vaihda heimoaan, lukuun ottamatta nataarikylien valloitusta (katso alhaalta). Katsotaan miten tämä toimii, havainnollistavalla kuvalla.






    Kuten näet, mikäli pelaat hunnitilillä ja valloitat gallialaiskylän, ja puolustaja on rakentanut Ansoittajan, kyseinen rakennus säilyy kylässä (ainoa rakennus joka ei säily, on muuri - kuten Travian: Legendsissäkin). Mitä muuta tapahtuu?



    • Et pysty rakentamaan hunnien erikoisrakennusta kyseiseen kylään, sillä kylä kuuluu gallialaisten heimoon.
    • Voit kuitenkin kouluttaa kylässä gallialaisten joukkoja, päälliköitä ja uudisraivaajia.
    • Jos lähetät uudisraivaajasi kyseisestä kylästä asuttaaksesi uuden, uusi kylä tulee olemaan gallialaiskylä.
    • Jos lähetät päällikön kyseisestä kylästä valloittaaksesi toisen kylän, valloitettu kylä ei vaihda heimoaan.
    • Jos lähetät päällikön kyseisestä kylästä valloittaaksesi nataarikylän, valloitettu kylä vaihtaa heimoaan nataareista gallialaisiksi.


    Entä sankari?


    • Sankarisi pysyy aina tilisi heimolaisena, tässä tapauksessa hän on aina hunni.
    • Jos lähetät sankarisi valloittamaasi gallialaiskylään, ja teet gallialaiskylästä hänen kotinsa, sankarin tehostus vaikuttaa gallialaisjoukkoihin lähettäessäsi heidät vahvistuksiksi, ryöstöretkelle tai hyökkäyksiin. Lisäksi, mikäli hunnisankarisi käyttää gallialaisten joukkoihin vaikuttavaa esinettä, se vaikuttaa kyseisiin joukkoihin.
    • Jos hunnisankarin kotikylä on gallialaiskylä, sankari saattaa löytää gallialaisten joukkoja seikkailuistaan.
    • Koska sankari kuuluu hunnitilille, ja on aina hunni, hän voi löytää vain hunnien esineitä seikkailuistaan.


    Entä joukot?


    • Toisten heimojen joukot, jotka kuuluvat samalle tilille, EIVÄT ole yhdistettävissä.


    Konfederaatiojärjestelmä


    Konfederaatioiden toiminta on uudistettu Travian: Path to Pandorassa. Konfederaatiossa voi olla vain neljä liittoumaa, joista jokaisen on oltava yhteydessä toisiinsa.



    Mitä se tarkoittaa käytännössä?

    • Liittouma A ja Liittouma B voivat luoda konfederaation; yksi niistä lähettää pyynnön toiselle, ja toinen hyväksyy sen. Tämä toimii samoin kuten Travian: Legendsissä.
    • Tällä hetkellä, liittouma A haluaa myös liittouman C konfederaatioonsa. Näin ollen sekä liittouman A että liittouman B on lähetettävä konfederaatiokutsu - vasta sitten liittouma C voi hyväksyä sen.


    Mitä muita muutoksia on luvassa?

    • Voit lähettää uudessa järjestelmässä joukkoja ja resursseja vain omalle tilillesi, liittoumaasi tai konfederaatioosi.
    • Torilla olevat julkiset kauppatarjoukset ovat edelleen kaikkien käytettävissä, kunhan et ole merkinnyt tarjousta "vain oma liittouma" -ruksilla. Siinä tapauksessa tarjous näkyy vain oman liittouman jäsenille.


    Tilastot



    Travian: Path to Pandorassa olemme poistaneet "Plus"-tilastot ja korvanneet ne uudella järjestelmällä, joka antaa pelaajille lisää tietoja. Uusi järjestelmä tulee olemaan ilmainen ja kaikkien pelaajien saatavilla heidän tileillään.


    Tilastosivulta löydät uuden välilehden nimeltä "Yleinen", jossa on runsaasti uutta informaatiota jonka toivomme auttavan sinua tilisi hallinnoimisessa. Kyseiset tiedot ovat vain niiden käytössä, jotka pelaavat tilillä joko omistajana tai vahtina.


    Mitä muuta on näkyvissä? Runsaasti uutuuksia - alta löydät muutamia yksityiskohtia, mutta täydellistä listaa emme julkaise ennen pelin alkua. Jotain on parempi jättää löydettäväksi:


    • Maailman eteneminen - muutamia tietoja pelimaailmasta, kuten pelimaailman kuluva päivä, aktivoitujen tilien määrä sekä heimojen jakauma
    • Resurssisijoitus - omat ryöstö, kaupankäynti- ja tuotantotilastosi suhteessa omaan liittoumaasi ja koko pelimaailmaan
    • Kylän voimasijoitus - sekä puolustus- että hyökkäysvoimasi suhteessa omaan liittoumaasi ja koko pelimaailmaan
    • Kulttuuripistesijoitus - per päivä, sekä suhteessa liittoumaasi ja koko pelimaailmaan


    Heräsikö uteliaisuutesi? Käy siinä tapauksessa läpi alla olevat kuvat (jotka tosin saattavat vielä poiketa hivenen siitä, mitkä lopulta ovat pelissä):










    Tasapainotusmuutokset



    Travian: Path to Pandorassa, voit käyttää vain yhden Taideteoksen per 24 tuntia (sama käyttörajoitus kuin Ämpärillä).

    Travian: Path to Pandorassa, esine "Standaari" on muuttunut siten, että sen vaikutus kattaa nyt myös konfederaation.

    Egyptiläisten Vesilaitos-rakennuksen rakennuskustannukset ovat nousseet huomattavasti, jotta siitä saadaan tasapainoisempi (katso lisätietoja alhaalta)

    Liittoumabonukset

    Jotta liittoumabonuksista tulisi käyttökelpoisempia ja useammat pelaajat haluavat lahjoittaa niihin, olemme muuttaneet Filosofian ja Kaupankäynnin bonuksia sekä alentaneet kustannuksia ensimmäiselle 4 askeleelle.




    • Kulttuuripistetuotannon bonus on nostettu 2%:sta 4%:iin per taso.
    • Kauppias kantokyky on nostettu 20%:sta 30%:iin per taso.



    Ja tässä ovat muutokset kustannuksiin, per taso:




    • Resurssit tarvittava määrä tasolle 1 on laskettu 1 200 000 resurssiin.
    • Resurssit tarvittava määrä tasolle 2 on laskettu 5 600 000 resurssiin.
    • Resurssit tarvittava määrä tasolle 3 on laskettu 17 100 000 resurssiin.
    • Resurssit tarvittava määrä tasolle 4 on laskettu 51 200 000 resurssiin.
    • Resurssit tarvittava määrä tasolle 5 pysyy entisellään (153 600 000)




    VANHAT Vesilaitoksen kustannukset




    UUDET Vesilaitoksen kustannukset



    Tässä kaikki Travian: Path to Pandoran pääominaisuudet, alta löydät taulukon ja koosteen muutoksista Travian: Legendsin ja Travian: Path to Pandoran välillä.


    Jos sinulla heräsi kysymyksiä liittyen pelimekaniikkaan, älä epäröi kirjoittaa niistä foorumille. Äläkä myöskään unohda Q&A-Livestreamia joka julkaistaan torstaina heinäkuun 26. Facebookissa alkaen klo 16:00 Suomen aikaa, jossa pelin suunnittelija Jake vastaa kysymyksiisi LIVENÄ!


    Terveisin Travian-tiimi

  • Mitä Travian: Legends Travian: Path to Pandora



    Yleinen
    Kartta Tasainen 801 x 801 Eurooppa 401 x 401
    Alueet Ei alueita 87 valloitettavaa aluetta
    Voittopisteet ei Liittoumalla on oltava >50% alueellista hallintaa ja varmistusajan on oltava päättynyt. He voivat käyttää artefaktin voimaa ja heidän liittoumansa kerää voittopisteitä. Alueellisesta tilastosta voi tarkkailla liittouman kunakin päivänä keräämää voittopistemäärää
    Heimot 3 (gallialaiset, teutonit, roomalaiset) 5 (gallialaiset, teutonit, roomalaiset, egyptiläiset, hunnit)
    Heimorakennukset Rakennukset näyttävät samalta heimosta riippumatta Kullakin heimolla on eri näköiset rakennukset
    Maailman ihme kyllä ei
    Joukkojen yhdistäminen ei kyllä
    Joukkojen lähettäminen edelleen ei kyllä
    Kauppareitit Voit luoda kauppareittejä omiin kyliisi sekä liittoumasi tai konfederaatiosi Maailmanihmekyliin ja artefaktikyliin. Voit luoda kauppareittejä omiin kyliisi
    Kauppavirasto Normaaliksi Kaksinkertainen vaikutus
    Turnajaisareena Normaaliksi Kaksinkertainen vaikutus
    Rakennuspaikkoja Roomalaistileillä on ylimääräinen rakennuspaikka Roomalaiskylillä on ylimääräinen rakennuspaikka
    Kätkön kapasiteetti ja kauppiaiden kantokyky Kunkin tilin kätkön kapasiteetti ja kauppiaiden kantokyky riippuu tilin heimosta. Kunkin kylän kätkön kapasiteetti ja kauppiaiden kantokyky riippuu kyseisen kylän heimosta.
    Pelimaailman loppuminen Pelimaailma päättyy, kun Maailman ihme saavuttaa tason 100 - oli se sitten pelaajan tai nataarin rakentama Pelimaailma päättyy 200 päivän kuluttua sen alkamisesta
    Tilastot "Plus" ja yleistilastot ovat saatavilla "Plus" ja yleistilastot ovat poistuneet, ja uusi ilmainen tilastosivu on kaikkien pelaajien käytettävissä (katso yllä oleva viesti).






    Artefaktit
    Nimi Artefaktit Muinaiset voimat
    Saatavuus Vahvemmat rakennukset, Nopeammat joukot, Paremmat vakoojat, Vähemmän nälkäiset joukot, Nopeampi joukkojen koulutus, Suuren varaston tai suuren viljasiilon rakennusohje, Kätkö + satunnaistähtäys, Ilveilijän artefakti, Maailmanihmeen rakennusohje Vahvemmat rakennukset, Nopeammat joukot, Paremmat vakoojat, Vähemmän nälkäiset joukot, Nopeampi joukkojen koulutus, Suuren varaston tai suuren viljasiilon rakennusohje, Kätkö + satunnaistähtäys
    Valloittaminen Voidaan valloittaa tuhoamalla aarrekammio sankarin johtamalla hyökkäyksellä, jos hyökkäyksen lähettäneessä kylässä on tarpeeksi suuri aarrekammio. Kun liittoumasi varmistaa alueen itselleen, se saa käyttöönsä muinaisen voiman. Voima voidaan aktivoida kylässä, jossa on riittävän suuri aarrekammio.
    Aktivointi Se aktivoituu automaattisesti 24 tunnin kuluttua valtauksesta. Se vaatii manuaalisen aktivoinnin joka 24 tunti, mutta sama muinainen voima on jokaisen liittouman jäsenen aktivoitavissa kertaalleen.
    Voiman kesto Se on pysyvästi aktiivinen. Se vaatii manuaalisen aktivoinnin joka 24 tunti, mutta sama muinainen voima on jokaisen liittouman jäsenen aktivoitavissa kertaalleen.
    Voiman rajoitukset Voit valloittaa maksimissaan 3 artefaktia, joista vain 1 voi olla uniikki tai tilin laajuisesti vaikuttava. Sinulla voi olla yli 3 artefaktia tililläsi. Artefaktin voi valloittaa valloittamalla koko se kylä, jossa artefakti on.

    Vain 3 vanhinta artefaktia ovat aktiivisina, joista vain 1 voi olla uniikki tai tilin laajuisesti vaikuttava. Mikäli 2 tilin laajuisesti vaikuttavaa artefaktia on kolmen vanhimman artefaktin joukossa, neljänneksi vanhimmasta tulee aktiivinen.

    Poikkeus omaa artefaktia valloittaessa: voit vaihtaa artefaktin sijaintia omien kyliesi välillä sankarin avulla, vaikka sinulla olisi jo 3 tai useampia artefakteja.
    Travian: Legendsissä artefakti on aina aktiivinen sille kylälle tai tilille jossa se sijaitsee; Travian: Path to Pandorassa vuorostaan muinaiset voimat on aktivoitava. Ne voidaan aktivoida heti kun pelaajan liittouma on saavuttanut yli 50% alueellisen hallinnan, ja on pitänyt alueen itsellään 24 tuntia. Aktivoidakseen voiman, liittouman jäsen tarvitsee tason 10 aarrekammion kylän laajuisesti vaikuttaville voimille, tai tason 20 aarrekammion tilin laajuisesti vaikuttaville voimille.

    Muutamia luontaisia rajoituksia: kukin kylä voi aktivoida kerrallaan vain yhden voiman, ja kullakin tilillä voi olla kerrallaan aktivoituna vain yksi koko tilin laajuisesti vaikuttava voima. Näin ollen maksimissaan kaksi muinaista voimaa voi vaikuttaa kuhunkin kylään.



    Valloittaminen
    Kylät: Kun valloitat kylän joka kuuluu toiseen heimoon, kylän heimo muuttuu tilisi heimoksi. Kaikki heimokohtaiset rakennukset tuhoutuvat. Kun valloitat kylän joka kuuluu toiseen heimoon, kylä pitää heimonsa. Heimokohtaiset rakennukset säilyvät, elleivät ne tuhoudu valloituksen yhteydessä. Tilisi heimo pysyy aina muuttumattomana - heimona jonka valitsit rekisteröinnin yhteydessä.
    Nataarit Kun valloitat nataarikylää, kylä kuuluu valloituksen jälkeen tilisi heimoon. Kun valloitat nataarikylää, kylä kuuluu valloituksen jälkeen sen valloittaneen päällikön kylän heimoon.






    Asuttaminen
    Missä Ei rajoituksia Voit asuttaa ainoastaan niitä alueita, joiden naapurialueella on vähintään 4 000 asukasta. Muutamia alueita on aina mahdollista asuttaa (keskustan aloitusalueet).
    Kylä Kun kylää asutetaan, uusi perustettu kylä kuuluu tilin heimoon. Kun kylää asutetaan, uusi perustettu kylä kuuluu uudisraivaajat lähettäneen kylän heimoon.






    Sankarin seikkailut ja esineet
    Sankariesineet Muiden heimojen esineiden käyttäminen ei paranna joukkojasi. Muiden heimojen esineiden käyttäminen parantaa kyseiseen heimoon kuuluvia kyseisen kylän joukkoja.
    Seikkailuista löytyvät esineet Sankarisi voi löytää vain tilin heimon esineitä. Sankarisi voi löytää vain tilin heimon esineitä.
    Seikkailuista löytyvät joukot Sankarisi voi löytää vain tilin heimon joukkoja. Sankarisi voi löytää joukkoja jotka kuuluvat siihen heimoon, josta sankari lähti seikkailemaan.
    Standaari Sankarin esine Standaari vaikuttaa liittouman jäsenten joukkojen liikkeisiin. Sankarin esine Standaari vaikuttaa konfederaation jäsenten joukkojen liikkeisiin.






    Tasapainotus
    Kuvamateriaali Voit käyttää Taideteoksia ilman aikarajoituksia. Voit käyttää vain yhden Taideteoksen per 24 tuntia (sama käyttörajoitus kuin Ämpärillä).
    Vesilaitos Ei mahdollista, sillä pelissä ei ole egyptiläisiä. Katso muutokset yllä olevasta viestistä.
    Liittouman bonukset Ei muutoksia Katso muutokset yllä olevasta viestistä.






    Konfederaatio
    Koko Jokainen liittouma voi kuulua maksimissaan 3 konfederaatioon. Jokainen liittouma voi kuulua yhteen konfederaatioon, jossa on maksimissaan 4 liittoumaa (tarkempia tietoja yllä olevassa viestissä)
    Vahvistus Pelaajat voivat lähettää vahvistuksia mihin tahansa kylään. Pelaajat voivat lähettää vahvistuksia omiin kyliinsä, liittoumansa kyliin, sekä kaikkiin saman konfederaation kyliin.
    Lähetä resursseja Pelaajat voivat lähettää resursseja mille tahansa toiselle pelaajalle. Pelaajat voivat lähettää resursseja omiin kyliinsä, liittoumansa kyliin, sekä kaikkiin saman konfederaation kyliin. Rajoitus ei koske Torilla olevia kaupankäyntitarjouksia.

    samisu_sig.png

    Post was edited 1 time, last by Samisu ().