Voittopuhe nx6 / Victory speech nx6

  • HALOOO


    Servusta toiseen edelleen edellä

    tilin pelaajat ellää petonivedellä


    ENG BELOW


    Huh hei saatiinpa tämä uuvuttava kesärundi päätökseen. Pakko sanoa, etten tiedä kumpi maistuu makeammalta, petonivesi vai vihujen tappio vetonipedelle.

    Tälle tilille voi jakaa kaksi bonaripalkintoa, MVP ja MWP eli Most Vetonipesi ja Most Wasted Potential.


    Kesärundeissa on se kiinnostava puoli, että ketään ei kiinnosta opsuta, ja ww-lappuja saadaan kasvattaa rauhassa, jolloin kakkutaistoonkin saadaan jonkinsortin mähinää.

    Rundin voittaa yleensä lotolla se, joka sattuu jäämään korkeimmalle kun viimeiset ww-laput tuutataan kakkuvehkeeseen.

    Tällä rundilla lotolla ei ollut osaa eikä arpaa.


    Ohjeisiin, arkkiin ja kakkuun ajettujen satunnaisten isojen ja vähän pienempienkin

    lappujen määrä oli aivan käsittämättömän suuri. Suuria käyttiksiä, mm. useampi +100k impin romppulappu ajettiin yksitellen edellä mainittuun kohteisiin.

    Kusi sukassa oltaisiin oltu edes pienellä koordinoinnilla. Toki Sidin koordinoinnilla oltiin edelleen kusi sukassa. (:D)


    Suurista linjoista kertoo paremmin Redoverblack ja ravitsemusterapeutti Hanna Partanen. Itse osallistuin lähinnä kkontentilla ja satunnaisilla

    pakitteluilla.


    Rundille lähettiin kokoonpanolla meikä, luottoduali Cromeh ja uutena kasvona XerP. Alkupläninä oli mähinäteuska ja ihme ihmetilille alusta alkaen.

    Valitettavasti töiden takia tili jäikin ensimmäiseksi viikoksi tuon hullun XerPin harteille. Suuren voiman kanssa tulee suuri vastuu ja forssalainen

    ystävämme siirtyi ajasta ikuisuuteen jumiin limboon ennen siirtymistään viimeiseen leposijalleen. Kiitos tilin startista <3

    Kolmesti tilille yritettiin lappua raksata, kolmesti kapinoivat joukot siirtyivät vihollisen alaisuuteen.

    Kiitos Sidille, että todistit urbaanilegendan "resot liiducapiin" todeksi (:D)


    ************************************************************

    Huh, finally got rid of this exhausting summer round. I must say, im not sure which tastes sweeter, the concrete water or enemies losing to Wancrete Coter.

    Our account should be rewarded with two bonus trophies, MVP and MWP (Most VetoniPesi and Most Wasted Potential).


    Interesting part of summer rounds is that nobody cares to make or participate in ops and wonder hammers are left in peace to grow and action in ww phase is guaranteed.

    Usually the winning party is chosen randomly via lottery who ever happens to be on top when the last hammers are used.

    This time lottery had nothing to do with it.


    The amount of large hammers randomly used in BP, WW and arch was insane large. Even with just a little coordination we would have had piss in our socks.

    Tho with Sids coordination we still had piss in our socks


    Redoverblack will surely tell you better about the bigger picture. My job was basically to provide ccontent and organize few deffs in absence of our drinking elite konto


    TLDR about acc. piss useless, work took too much time in the beginning, ty xerp, three hammers lost when conquered and than you Sid for proving urban legend "all resources to leaders cap" correct.



    Siitoslista:

    Jadsku


    Kiitoslista

    Cromeh <3

    Redo, Sid

    ww-sitterit mm. Fosse, erittäin suuri hatunnosto

    Miitatut: Crome, XerP, Juhe, qrps, Jadsku, Fasu, ePro, t0mbl, Elo, moe

    Juttuseura discossa: Melemi, Murano, Bärssinen, Veix ym

    koko ACAB (pl. big slurbs)

    vane (big slurbsin monottamisesta)

    big slurbs (pl. big slurbs)

    Kolmioukoille shoutout enkkalapusta


    Kesän mittaan tulikin todettua, että ei sitä Lonkerotornia niin vain alas saada. Ministeri jatkaa tästä.



    wbb.forum.travian.com/wcf/index.php?attachment/158311/

    wbb.forum.travian.com/wcf/index.php?attachment/158312/

    actual footagee tilin pelaajista

    Images

    20:17:43 <XXX> redoo mä kunnioitan
    20:18:13 <XXX> mut sua mä vertaan lähinnä rottaan

    Djpave/J-Ice @Fix11 // DramaQueen/Brim @fix12 // HUPS!/Aamuset @fix13// Ujo/L7 @Fix14 // Peter Pan/Kamut @fix15 // Katuma 25/KuRa @nx3 // Petonivesi/F-Zone @nx4 // not Petonivesi/Iginla @nx5 // Vetonipesi/ACAB @nx6

  • HALOOO


    As a minister of Vetonipesi I want to thank our loyal subjects of this construction project.


    This round was sponsored by oriGINal long drink also known as petonivesi.


    I came I drank I left I drank and thanked.



    Kiitoslista:


    -Pav3 <3 my original petonivesi dual who finally got a resemblance of what guggenheim could look in the future.


    -XerP playing almost solely for first weeks until burnout and transfer to Moccamaster. Thanks and sorry I owe you a big lonkerotorni. <3


    -Wintage (Redo,Sid,Qrps,Lainee) thanks for the lead and congratulations on your simcity numbers.


    -Fosse definitely the most valuable WW-sitter thank you.


    -Sotalotat thanks for the infinite resources we needed at the start of WW-race. <3


    -Melm for our discord DJ battles <3, Looking forward for irl meet.


    -Kolmiojäbät <3

    Oddish/Valio @nx2 // Katuma 25/KuRa @nx3 // Petonivesi/F-Zone @nx4 // not Petonivesi/Iginla @nx5 // Vetonipesi/ACAB @nx6

  • HALOOO


    Sorry but not sorry, already wrote most of this before realizing I should've done it in english.


    Voi kun olisi ennen kierroksen alkua tiennyt millaisen virheen olin tekemässä. Rekkasin tilin Vetonipesi, pelaajia sillä piti olla kolme: minä, Pav3 ja Cromeh. Ja hommahan meni vituiksi jo kättelyssä: tilin aiottu nimimerkki "Maby Petonivesi" lähti vihuille ja dualeja ei paljoa näkynyt. Rakkaudella ja runsailla tunneilla saatiin kumminkin haluamamme capi tilille tulevaa kakkua ajatellen. Siitä se lähti ja liki soolotiliksi muuttunut trio saikin d10 paikkeilla jäädä taakse.


    Tarkoitus ei todellakaan ollut palata tän kierroksen pariin enää, mutta tarjouksia tileistä tuli tasaiseen tahtiin ja lopulta viikko ennen fakteja lankesin Moccamasterille. Tili oli nätisti sanottuna hieman kesken ja vaikka aiotut laput (wwr+käyttis) olikin aloitettu ajallaan, tekemistä kyllä riitti. Siinäpä niitä sitten jonotettiin ja fakteista korjattiin talteen iso ware. Mutta kappas kun liitto saikin saaliksen sotiksist ja päädyttiin muuttamaan myös käyttis rammeriksi. Tästä eteenpäin servu olikin käytännössä liki pasianssia aikaa vastaan ettei jäätäisi liikaa tuotoissa perään. Alun takertelujen jälkeen unesotiskierto saatiin toimimaan pääasiassa ihan hyvin ja katkoksia jonoihin tuli hyvin vähän - hermoille se sen sijaan ei mikään kevyin ollut. Vihut vilkutteli tiliä todella vähän ja kovia taisi lopulta tulla yhdet capiin, Bunny Partylta. Lopputuloksena 2x wwr, joista pienempi (ennen fakteja 0 ramia) ajettiin ensin TK:lle ja lopulta isompi PFTN. Lisäksi kakkua tuli sittailtua aina välillä.


    Yleisesti kierros oli ihan ok, vaikkakin vihut oli jälleen pettymys:

    - Opsuja tuli alussa pari ja sitten ne lopetettiin parin yksittäisen tilin toimia lukuun ottamatta.

    - Edellä mainitut opsut oli suunniteltu ja toteutettu paskasti.

    - YJ osalta liittouman johtaminen käytännössä lopetettiin jossain epäonnistuneiden opsujen jälkeen, yrittäkää nyt edes.

    - Käyttiksiä löytyi joka osapuolelta, mutta lopulta niillä ajeltiin natuja tai ajettiin ihmeeseen tekemättä vahinkoa.



    Kuvat tilin rammereista:


    22.08. against TK


    01.09. against PFTN


    Kiitokset:


    - Moccamaster (Melm, Ak5u, JoQQa): Tilille oli ihan kiva tulla, valitettavasti taisin tuoda mukanani lisää totisuutta tiliin. Aina ei aktiivisuus riittänyt pojilla, mutta tehtiin mitä piti - tiliä ei tarvitse todellakaan häpeillä.

    - Vetonipesi (Cromeh, Pav3): Sen mitä tilissä tällä kertaa jäi uupumaan niin viihdettä kyllä tarjottiin liiton Discordissa. Aktiivisuutta ois kaivannut etenkin alussa enempi, loppua kohti homma parani.

    - Liidut (Redoverblack, Sid, Kuona) + hattujutut aka "liidukannu": Omaan makuun koordinoitua opsuilua oli hieman vähän, mutta näin muuten pelikirjan mukaisesti kierros haltuun ilman ihmeempiä yllätyksiä. Seuraa ja apua oli tarjolla ympäri vuorokauden, kiitos siitä.

    - Sitterit(Lian, Kadonnut, muita(?)): Pelastitte mun "yö"unia ja jaksamista todella paljon, oon äärimmäisen kiitollinen näistä.

    - Fosse: Heittelin tiskiin sanoja menetetystä potentiaalista, ja silloin ne pitivät paikkansa. Loppua kohti pelasit lähempänä omaa tasoas ja oikeesti kannoit liiton ihmettä välillä liki yksin!

    - Liitto / alliance: Lots of work done towards the victory, though many a bit sloppy towards the end. We deserved this, time open betonivesi.

    - Voicechat: Always had company to play with or have someone to talk & listen to music with, both on ally and "public" channels. You kept me running and are the reason to play this game.



    Lienee ensi servu kovin kaukasta, petoniveden aattelin aukasta.

    mangusti / J O @fix9 | charliesheen / Spirits & Savages / Spirits @fix10 | Coll Smack / 420 & miljonææri / TM @fix11 | Sivustakatsoja / Brim @fix12 | Absolutisti / L7 @fix14 | Tits r Sweet / Heil @fix16 | Derpz / Spank! @ Nordics NYS5x 2019 | Chansey / Valio @N3x2 |Aurinkomatkat / KuRa @N3x3 | Päivin Perutut / Iginla @N3x5 | Hélène Cixous @Europe 10x Round 2 | Vetonipesi / ACAB & Moccamaster / ACAB @N3x6

  • HALOOO


    Short story of GÖZTEPE.


    Summer round, really no motivation to sweat with this game so decided to do something fun. Thinking of something I havent done in this game, I got the idea of making a max pop village. Then to make the account even more memeworthy, I thought I'll take 3 oases to every village. And to top it off, we decided with Ryysy to larp turkish players and I think it went quite well seeing even some of our alliance members didnt know our account after artis came. Because I didnt want to be a total douche and just be in the alliance for storage arti, I made some druids before artis and after capital was done with its lvl 20/21 tiles. In the end had around ~940k deff points + ~330k druids alive.


    eaunlro.png


    YO5K6Ov.png


    UjEdf26.png


    --


    Kiitos Ryysylle kullasta ja peliseurasta kuten aina, sekä kaikille liiton jäsenille tasapuolisesti peliseurasta ja huvittavista hetkistä discordissa. Onnittelut myös parista ennätyksestä, deffipojojen määrää tuskin ihan heti tullaan hätyyttelemään kenenkään toimesta ja olihan tuo aika kova veto pistää asukaslukemat uusiksi teutoneilla. Kovia lappuja unohtamatta, toinen toistaan kovempaa lappua tuli kuin liukuhihnalta vihujen ihmeisiin :thumbup:


    Eikä sovi unohtaa onnitteluja heille muutamalle joiden elämään tämä rakkaudentäyteinen kesä toi uutta säpinää! ;)

  • Thank you Jadsku, would dual you anytime again. Thank you Lantti for not kicking us from alliance, even though you threatened to do it multiple times.


    Sick simsrecord btw! Gratz!

    fix1: Gisangel -> Criblizer, fix2: feltsu -> Lexyz, fix3: Tyttöset, fix4: Mad_Dog, fix5: RusketusRaidat -> Kiukku, fix6: Mehukatti, fix7: Nosporde fix9: Tim-Antti, fix11: TaylorSwift, fix12: TurhatPojat, fix13: frágile, fix14: Green Day s1(2): NotYourFriend, s1(3): Olivia, s1(4): Seilori, nordicsx4: Spede Beard, nordicsx5: CataLAN

  • Greetings from the almighty Triangle Dudes, nationally also known as Kolmiojäbät, who are the main driver for the economic success of E-P:n Kone & Tarvike, in both Seinäjoki and Pirkkala as the ear worms of ACAB alliance surely remind.


    After previous round (which I personally idled heavily), someone got an idea to combine the manpower of Axu, Basi-Breto, Borsi, Kadonnut and Kuona. Before the round launched I wasn't too keen on this composition as I had played my previous rounds with Borsi and Basi only and I didn't know Kuona and Axu so well despite having a long common history within same alliances. My worries were swept away pretty soon though as account ran smoothly according to instructions I often calculated during my night shift without me having to check the account in daytime.


    We had one goal to the server, which was to get 25k catapults into our WWK. Nothing about escorting troops, nothing about breaking any records. In the beginning we also pondered whether to do an ops hammer or not but luckily we chose not to as the ally level operations were close to nonexistent and none of our players were actually willing to spend their time sending timed attacks. We did queue an arte cleaner that was used for two arties, a small trainer that spawned right next to us and a large artifact of some sort I cannot remember anymore. With the remaining artesweep troops we cleared oases for us so WWK training went on undisturbed. Not much happened after artifacts that would deserve a mention. Trainer rotation went smoothly in most cases and the villages kept popping in to nearby croppers I had flagged on the map.


    When the endgame began and we got a vision about the potential length of the WW race, we started checking the Nordicsx records sheet and compare - would we be able to do it? At the end of the day it turned out; yes, we would if we didn't need to use the hammer too early. It wasn't anything we were ready (as an account at least) to prolong the round for but luckily it happened without any hassle, especially with trainer rotation growing shorter with less accounts participating. Our primary worry was that server would end without us using the hammer, which happened to many on previous round. Under some enemy operations I needed to change the capital to avoid conquering but it didn't really affect anything in the long run. When Redoverblack asked if we are willing to attack without a rammer if that's what benefits the alliance the most, we eagerly agreed on the plan - the "Wonder of the World was destroyed" was missed, but the job needed was done anyways. To honor our counterpart in YJ, Onni, we also switched the village name in reference to its original name, 03 Diapam.


    Acknowledgements:

    Team Kolmiojäbät (Axu, Basi-breto, Borsi, Kuona): it was a pleasure to play with you. I could focus on other stuff during days and trust that someone wakes up in the morning after I've gone to bed. Also the account chat was hilarious at times. ▲▲▲


    ACAB management (Redoverblack, Sid, Kuona, others): we were allowed in the management channel in Discord again and it was great to see the ally function under enemy operations and so on. A separate mention for Mr. Rauma, also known as Redoverblack, for sitting our accounts some nights I couldn't do that myself.


    ePro (Rook): you put a good fight against surrounding TK players, especially infamous "elite konto" of Bölle-Bob and friends. Also, sneaking the WW village conquer in between TK attacks was priceless.


    Qala (Hippo): you didn't play that much but despite that your account survived somewhat close to origo until the very last days of the round when some villages were lost to a TK member conquers.


    Epii (Fhana): you played more than the rest of the alliance combined. What else can I say than tip my hat.


    Murano & Veix (Salty Susan): new acquaintances to me, thank you for the enlightening chats and sorry for equipping my car's catalysator with a security system.


    BärsC & Laurushka (Sotalotat): in most cases, unfortunately, defensive teuton accounts turn out to be a joke. No jokes with you two though, a solid performance from hard workers.


    Kiistaton & joni (Veijo Baltzar): thank you for feeding our troops after you had used your hammer.


    Thanks to the accounts in our trainer rotations: like I mentioned above, rotation went smoothly in most cases.

    Thanks to everyone in ACAB, the alliance atmosphere seemed surprisingly nice considering it was a speed round! Luckily a couple of rotten apples do not ruin the whole basket.

    And finally, thank you for riding along the triangle train: at times, ACAB Discord was full of dancing triangles, standing triangles, raging triangles, large triangles, triangles with long drinks and triangles with catalysators. The guy in my avatar is taking it easy in comparison with the most hyperactive dancers.


    After making a comeback of three rounds to my origins, it's time to leave speeds behind for now. It has been a blast since last November. Adventures will now continue internationally at a slower pace. :)


    Kadonnut


    Oh, and an addition I almost forgot:


    You know what's worse than useless? Useless and oblivious.

    Post was edited 1 time, last by Verschwunden ().

  • Tarina KanaaliRavusta


    Olipa kerran KanaaliRapu ja sitten Tonttu lähti mökille ja Nikkke naisiin. Loppu.


    Liittouma: Liidut lenkillä D35 alkaen. Opsuja piti olla niin paljon, ko halutaan opsuilla. Eipä ollu, vaa oliki hämyopsuja ja idleä. Vahvaa suorittamista tuolta liittouman johtavalta offipuolelta!

    Acab: Komeita lappuja! Ja hullu sims enkka!


    Pitkän puheen jälkeen jaetaan palkintoja vahvasta suorittamisesta.
    Liittouman Alfat: Epe, Kisuli, Bhulli

    Liittouman ylivoimainen Lammas: Lantti


    Kiitos Unna peliseurasta ja t0mbl hyvästä kkkontentista snapchatin puolella! Oli ilo pelata kanssanne!

    Lisäksi aiemmin postaamani etsintäkuulutus on yhä voimassa!


    Suihkuun, nukkuun ja aamulla töihin! Muuta neuvoa ei tule!
    - Junnu

    Fix3 Missä-X | Fix6 BaX | Fix14 BaX | Fix15 BBQ | Fix19 BaX-Power | Fix20 BaX-Power | Fix21 Hanuristit | Fix22 Pocahontas | Fix23 Puppelit | Fix24 BaX |Fix26 Sariel | Fix27 Saint Lucifer | Fix28 Kivimagneetti | Fix29 Jake Bölök | N3x Moonshine | N3x2 Kauppisen Pete | N3x3 Keittokeisarit |N3x4 Huh & Huh |N3x5 Junnu & Unna | N3x6 KanaaliRapu |

  • Dont know where to start, so I guess I’ll just start from the very beginning.


    Account: Sotalotat

    Pop rank: 2 (50785)(54)

    Def rank: 1 (7883366)

    Hero rank: 1 (9308937)

    Off rank: 143


    After the last server was coming to an end, Sid asked me whether I was planning to play on the next server, and invited me to join a small group of experienced players, and this group was later known as ACAB.


    I was contemplating whether I would play another round as solo, but after Laurushka contacted me and asked if I would be willing to dual with her, I was smart enough to take up that offer. We were both working in day and night shifts, which proved out to be extremely efficient in terms of gameplay hours. I think our account didn’t have a single AFK moment for the first 1,5 months or so.


    Our gameplay plan and goal for the server was very clear from the beginning: we wanted to be #1 defender on the server (which was later changed to break the Nordics def point record). As I knew this would be my last speed server for a while, I decided to give it 110%, and having a dual who was also really committed to reach our goals helped a lot.


    Start of the server went really well, we were able to snatch a 150% cropper from the wilderness with great oases for our boosters as well. First few weeks of the server we focused mainly on CP production and resource production. Before the truce (cant recall the exact time), our alliance was heavily under attack by YJ. At this time the artefacts hadn’t appeared yet, and we had T17 fields in our capital. During the truce we were able to produce a significant amount of spears (we rose from rank 181 > rank 5 on the def power during the truce, and were able to keep that rank for weeks after even though we still were mainly focusing on CP and resource productions).


    About a week before the artefacts I realized we could make T18 fields pre-artefacts with ease. This is where my inexperience in this game really showed (3rd server after my ~10years break from the game). The account could’ve grown even bigger if I would’ve realized this in the very beginning.


    Artefacts came, and we were able to snatch a small trainers for our alliance. At this time our alliance had been able to wall most of YJ’s ops hammers, so we were quite confident that there was no rush to start hard focusing on the spears yet, as we were still in top5 def power on the server.


    14 days before the building plans arrived we started pushing out spears in all of our villages, and a few days before the building plans arrived we rose to #1 def power on the server (shoutout to YJ’s Ruskea Rami for holding on the #1 spot for most of the server). At this time we had 2,1million spears spread around the map (ty for everyone who participated in relocating and feeding them, this wouldn’t been possible without you guys).


    Luckily our alliance had a lot of artefacts, so we were given our very own large trainers 12 days before the server ended, which allowed us to produce even more spears for the last few weeks.


    As I’ve said before we made some mistakes during the server, and without these mistakes we could’ve had even more significant amount of spears produced (which was roughly between 4,2-4,5million total). By the time server ended, we had 1,9million spears left alive with 100k paladins @ 97,6m def power


    Don’t really have anything else to say about the server, as the action from our alliances perspective was quite flat. A few ops from YJ, few solo-ops from Bunny Party and some attacks from TK side. I am quite happy that we won the server, and we were able to break the former Nordics def point record (formerly held by MOVEMAKER).


    Notes to self:

    - Remember that you can get T18 fields pre-artes with ease

    - Raiding is crucial part of the game, should’ve started producing raid paladins way earlier


    Anyways that’s pretty much it, thanks to everyone for participating on the server! This was my 3rd round after the comeback, and I think I’ve had enough of this for a while. Maybe I am crazy enough to start another server in a few years 😊.


    Erityiskiitokset:


    Koko ACABin jengi, ootte ihan huikeeta sakkia :peepolove:


    Laurushka (Sotalotat): Ylivoimaisesti paras ja tunnollisin duali mitä mulla on ikinä ollut. Sanat ei riitä kuvaamaan sitä kuinka kiitollinen oon sun panoksesta tälle servulle, muija paino servun ekat kaks kuukautta joka yö tilin parissa valittamatta pätkääkään. Toivottavasti säkin oot tyytyväinen tilin lopputulokseen 😊.


    Sid (Wintage): Invasit mut mukaan tähän remmiin & rakensitte ihan pirun kovan SIMS tilin.


    Redoverblack (Wintage): Vintageliidu paras liidu. Sun liitoissa on aina niin pirun vaivatonta pelata.


    qrps (Wintage): Kuopion ryybs-ilta oli yks tämän kesän parhaista kesäilloista, tuuhan käymään joku kerta täälläkin päin.


    Kotetzuru (Peepo-Serkku): Servun kovin tuhoaja, ja Kotemurun kanssa höpöttely onnistu aina piristämään päivää.


    Fosse (Setämies): Setämiehen reitit pullaan mahdollisti tilin kasvun siihen pisteeseen mikä se oli. Ilman niitä ei oltais pärjätty.


    Veix (Salty Susan): Servun kovin virolainen. Toivon että palautat joskus pöllimäs katalysaattorit.


    Murano (Salty Susan): It’s time to dance!


    Jason96 (SunBurst): Pirun kovaa parannusta viime servuun nähden, ja sun hölmöt jutut pisti aina naurattamaan :D.


    Makkoo (GÖZTEPE): Servun komein turkkilainen. Ihan naurettavaa kuinka kovan tilin pystyit pistämään pystyyn noilla spekseillä.


    Pav3 ja Cromeh (Vetonipesi): Alkuservun afkin jälkeen saatiin kuin saatiinkin Lonkerotorni nostettua tasolle 100. Hyvä jätkät!


    +++ kaikki muutkin ACABin tyypit. Oliha mahtavaa pelata tää rundi teidän kanssa, ja tähän on taas hyvä lopettaa.


    BärsC out, mutta oon :D edelleen edellä :D

    fix2: Templar, fix3: Real Templar, nx4: BärsC, nx5: Yksinvaltias, nx6: Sotalotat


    BärsC #7034

    Post was edited 2 times, last by BarsC ().

  • HALOO REDO


    Mutkat suoriks mut kurvit händlään;)


    Noniin onnittelut voittajille!


    Tilinä Moccamaster kokoonpanolla: Melm,Ak5u,JoQQa ja viikko ennen fakteja liittynyt XerP.

    Tarkoituksena raksaa WWR ja käyttis.

    Faktit servulle ja viestiä saatiin että yksi WWR puuttuu, ei muutakuin tuumasta toimeen ja toista kasaamaan. Tähän väliin kiitos Xerpille että tuli tilille niinkuin jo d10 kosiskelin.

    Tehtiin mitä piti, molemmat laput ajettiin:


    Kiitokset rundista:

    Dualit:

    XerP jätkä väänsi ihan hirveitä tunteja välillä, hienoa että jaksoit pelata meidän kanssa rundin loppuun

    Ak5u luonnollisesti taas pankkitilillä kantamassa<3

    JoQQa hienoa että hoidit alussa tiliä kun itse en pystynyt ja paikkailit tunteja mitä nollasopparilla piti.


    Redo: Hyvää liiduamista jälleen kerran. Ja parhaat meemit :bakara: Ja ennen kaikkea mukavaa seuraa voicessa aina.

    Kolmiojäbät: Sittaamiset kyllä huomattiin ja erittäin suuret kiitokset siitä!

    Cromeh ja Pav3: ilman teitä servusta olis tullut tylsä. Ps cromeh pääset kyrönjokkee lokakuus.

    Murano du er søtnos.

    Anteeksi kaikille jotka unohdin mainita.

    Sid, sori että unohtui mutta kiitos että liidusit Redon kanssa. Se pieni liekki mitä meitsille heitit niin vähän motivoi pelaamaan^^


    :Kolmiotanssi:



    Kiitos kaikille jotka pelasivat ACAB.

    Kiitos kaikille voicessa seuraa pitäneille:*


    Sitten vielä erityiset kiitokset vihuille:




    Post was edited 3 times, last by Melm ().

  • Congrats to the deserving winners! Thx also to other less worthy enemies! But PK was best and Great Love to all wonderful Pandabears!

    Nisse / Aniara

    so many fi3 thongs, too many fixes to list...8o

  • Ah, lovely summer servers. If you are trying to find something positive, I prefer you roll down to next post.


    This server was a race of who is the least bad instead of who is the best. Although, YJ actually succeeded on its objective, as we actually just went to do nothing. We had no intention of fighting any single alliance, no intention of actually doing anything, unless someone wanted to make us enemies, which ACAB decided to do. Due to this, we had extremely early aggression towards ACAB, which was supposed to last longer, but we still made some damage. The first ally wide op was d11 or d12 if I remember correctly, which ended up zeroing crop fields from ACAB cap.


    Our account (Alfred J. Kwak) itself was nice until artes, we had 2+2 queued (2 ops hammers, 2 WW-rammers), but stuff happened around artes which made our account online times more or less around 20s/d, and everything you did during that time was go dorf3 -> see wares -> all wares at 100%, all granaries 100% except couple at 0% -> decide to log out fast.


    Although, we were really really garbage this round, even still some alliances managed to find a way to be even worse. I actually don't know how, but that's one more feather to the hat?


    I'm too lazy to go through everything, so I guess I'll just end it here.


    Le kiitokset:


    Le t0mbl - oli kyl jees fakteihi asti ol teikän kans samal tilil, meidän ajatusmaailmat yllättävän samanlaiset asioihi.

    Le Jadsku - suuttuisit jos et olis täs :peepoqala:

    Le Bhulli - tää saattaa tul yllätyksen, mut kiitti jeesist ja siitä että olit harvoi jota kiinnosti ylipäätää mikää

    Le Ruskea Rami - o muutes eka ja viimene kerta ko kiitän naimist

    Le liitto - mitään ei vaadittu keltää, osa anto enemmä mitä olis voinu tilanteessaan antaa, mukavaa seuraa kuitenkin suurimmiks osi.


    Liiton viralliset tittelit:

    Liiton vittuuntunein: Lantti

    Liiton yksinjättäjä: Junnu

    Liiton vitsi: Alfred

    Servun komein & hyväkäytöksisin: Lantti


    Tomppa saa jatkaa tätä listaa.


    Also congrats to ACAB for being the least bad.

    Fix11 ForeverNeitsyt @ HM | Fix13 krasny/Marttyyrit @ O | fix14 Smurffit! @ BILL | fix17 Avast @ RPN | fix18 Wannabe @ I.T | Fix19 Baby Alice @ RuRo | fix22 Frozen @ Prinssit | Fix23 Puppelit @ Aapeli | Fix27 Saint Lucifer @ Pahikset | n3x3 Angry Walrus @ KuRa | n3x4 Huh & Huh @ F-Zone| n3x6 Alfred J. Kwak @ YJ | tc3/2.5 royax @ TurVa | ts2 marse @ Sirkus | ts4 Ned Kelly @ FF | ts3 Taylor Swift @ -/lia | ts4 Victoria @ Kiira

  • Kiitokset kaikille mielenkiintoisesta servusta, ei ollut todellakaan niin latten mitä olisi voinnut kuvitella kesä servuksi olevan. Kiitos PK:lle mielenkiintoisesta kierroksesta ja kiitos dualille Napolle tilillä hääräämisestä . Ensimmäistä kertaa kunnolla dualin kanssa tuli pelattua sitten fix alku aikojen, yksin pelannut yleensä kaikki kierrokset. Lähdettiin tavoittelemaan jonkin moista räpylää ja sen ajon jälkeen pakkeja muutamasta kylästä ulos ja siinä onnistuttiin hyvin mielestäni. En ketään rupea erittelemään nimeltä mutta kiitos kaikille servusta ja ehkä joskus taas nähdään. Ja tilihän oli Bonnie & Clyde millä tuli oltua.

    FIX 3-HateDevil,FIX 4-TheMa,FIX 5-Replicators,FIX 6-Single Malt,FIX 7-Great Old One,FIX 8-Ankkalinna,FIX 9-Tislaamo, FIX 10-Mordor/Bumblebee/Brazen Abbot(jossain välissä jollakin tilillä),FIX 11-?,FIX 12-StarWars,FIX 13- Muwaan Mat,,FIX 14-Angra MainyuFIX 16-Heavy,FIX 18-Brevery,tx3 (NORDICS X)V (5) LiZZard, nx6 Bonnie & Clyde

  • Teşekkür ederim ve üzgünüm!


    Kiitos Makkoolle seurasta ja siitä että pelasit taas parhaiten ;)

    ( Teksti poistettu ylläpidon toimesta -maunth )

  • HALOO (?)


    It came to my knowledge that server has ended since theres gold to move to next server... Ok then 😆


    I played with Jone33, Wenrice and ZoBBa on account Dupont&Dupond, as D&D. First week was brutal, got that sims 1. etc. etc. Then we started enjoying summer like every decent Finnish, weekends were wet and we had fun.


    Stats:

    Dupont&Dupond ACAB 30447 35

    Att points: 7th // 1253280

    Plan was to make one big WWr with joker, make it 'hidden' until it needs to be walled. And to have it eat 1m wheat, well, it didn't, no can do. Guess it still did its job.



    The other WWr our ally wanted us to make with the help of UT.


    wbb.forum.travian.com/wcf/index.php?attachment/158321/


    *Added* sweeping one BP for alliance


    Great alliance, well coordinated victory. Nothing more to say!


    Thanks to all the duals who shared this trip until a week ago when I started studying and same time had to go to North to _work_.

    Thanks to Kleving, was fun playing with you once again.

    And rest of members in discord and Turku.


    Niise o.

    N3x1 - Jon Snow @Kalja Teuton WWk, Vicroy Royale n3x1 :bear: N3x2 - Dragonite @Kanto Roman WWk, day 75 :nat08: N3x5 - Lanaan Sut Rey @Iginla:rom03:

    N3x6 - Dupont&Dupond @lACAB w/ jone33, Lapes, ZoBBa :item01:


    🇫🇮Fix20smth Untouchable w/ Digggoo -- Fix25 The Corruptor w/ ComeX @lPhoenix :teu01::teu06::teu07:--Fix26 some idleaccount

    Fix27 Tiukka-Esteri w/ Diggo & ComeX :rom02:Nordics5x Pokahonttas @SPANK

    Post was edited 1 time, last by Nise ().

  • Laitetaan kanssa oma kiitos, näin kun ensimmäinen kokonainen servu on pelattu.

    Tilinä Shinra ja 3 täysin alottelijaa tilillä, kukaan ei meistä ollut pelannut juurikaan aikaisemmin.


    Servu lähti hyvin käyntiin farmaamisen osalta, mutta se into sit lopahti jossain kohtaa. 2 viiriä ekoilta viikoilta ansaittiin.


    WW lappu oli aika rämä (ramia ihan jees, saatot jäi syistä tai toisista)


    WW kylä otettiin meille, ensikertalaisille, sen kanssa meni ihmetellessä jonkin aikaa ja muita kuunnellessa opittiin, että miten rakennetaan eli nyt sekin olisi "hallinnassa".


    Opsuumisessa on toki paljon opittavaa viel.


    Servu oli vaiherikas, ja lähettiinkin sit pyörittään yhtäkkiä kahta tiliä ja ristiin KV:na Vehin kanssa. Toiseksi tiliksi pelastettiin Ricbiini tili, minkä pelaajat kokivat tilin todella huonoksi ja väärin pelatuksi. Noh ei siitä tilistä aktiivisuuteni laskettua juuri parantunut.


    Kiitokset pelaajille:

    Enkuli - Aivan MVP pelaaja liitossa, istui WW:tä yöt ja hoiteli pakituksia!

    Nisse/Aniara - Istui kanssa WW:tä, auttoi ja neuvoi :)

    Jupee - Liidaamisesta, ja muutenkin infon jakamisesta

    ja totta kai kaikille Panda Kerhon voicessa pyörineille erityisesti, aivan mahtavia oli mm. katsoa porukalla kun PFTN tuli PK:n ww possujunalla Live seurantana kaikkien kanssa, sekä myös viimeinen pudotus!

    Kiitokset kaikille PK liitosta.


    -Unikuu

  • Liittouma: Liidut lenkillä D35 alkaen. Opsuja piti olla niin paljon, ko halutaan opsuilla.



    Although, YJ actually succeeded on its objective, as we actually just went to do nothing. We had no intention of fighting any single alliance, no intention of actually doing anything,


    Also congrats to ACAB for being the least bad.

    So which one is lying? :/

    |Fix10@Fun Factory|Fix11@Welho|Fix12@Sivustakatsoja/Mäyräkoira|Fix13@Repomies
    Fix14@Green Day|Fix15@Heisenberg/turbounekrou|Fix16@Social Suicide |Fix17@Motörhead|Fix18@RosvoSektori|TS4/4@Chamillionaire|TS4/5@Verokarhu|Fix27@Hades|Nordics 6 (1st) demi Lovato|Nordics 4 (2nd)@TNT|Nordics 3x (4th)@Threat

  • Keppihevonen


    Gz vaan voittajille, ansaittu voitto!


    Kesä rundi pelailtu alta pois.


    Lähdettiin jck:n kans pelailemaan rento kesä rundi teuska pakkina. Myöhemmin tilille otin vielä jkao:n idlaamaan.


    Päätettiin, että ei ihan idlailuksi menis koko servu niin tavotteeks pistettiin milli elossa olevaa keppii ohjeille ja top10 servun deff tilastossa.


    9.8 ohjeet. Pakki tilastossa 6/3


    Servu oli itsessään ihan jees. Rentoa simssailua ja pakkien jonotusta rauhassa korvessa.

    Pakkeja ei tarvinnut meidän juuri liikutella vaan ne sai istua pullassa ohjeille asti. Ohjeet tuli ja kepit torniin. Tässä vaiheessa tili muuttui full idleksi kun kaikilta meni moti ja lähdettiin tilin pelaajat lenkki jöbseille.


    Liitto: oli niin se oli mitä oli. Liidut lenkillä faktien jälkeen ja opsuja ei juuri näkynyt. En tiedä kumpi huonompi tämä vai edellis runin overkill.


    Vihuilla komeita lappuja ja ennätyksiä rikki.



    Kiitokset:



    Jck: Oot komee ja hyvä pelaa. Tili toimii aina siihen asti kun motia riittää. Tulen pyytämän jatkossakin mukaan <3 Vielä joskus näytetää mihi pystytää ku moti riittää.


    jkao. Olit tärkees roolis tilil, eiku etpä ollu. Kiitos kuitenki kekw <3


    t0mbl: Oot hyvä tyyppi jne, mut liiduks susta ei ollu :D


    Kiitos toki myös kaikille muille YJ liiton pelaajille. <3



    Deff. (7) 2638392


    Ps. Ens rundii ei tuu (Niihän ne kaikki sanoo)


    hakkis kiittää ja kuittaa

  • We had no intention of fighting any single alliance, no intention of actually doing anything, unless someone wanted to make us enemies, which ACAB decided to do. Due to this, we had extremely early aggression towards


    EDIT* Pikku muistutus-roast perään

    20:17:43 <XXX> redoo mä kunnioitan
    20:18:13 <XXX> mut sua mä vertaan lähinnä rottaan

    Djpave/J-Ice @Fix11 // DramaQueen/Brim @fix12 // HUPS!/Aamuset @fix13// Ujo/L7 @Fix14 // Peter Pan/Kamut @fix15 // Katuma 25/KuRa @nx3 // Petonivesi/F-Zone @nx4 // not Petonivesi/Iginla @nx5 // Vetonipesi/ACAB @nx6

  • HALOO


    Kolmiojäbät tililtä vielä päivää.


    Rento kesäruni takana ja aika ripustaa toistaiseksi pelitossut naulaan.


    Yhden runin tauon jälkeen oli taas aika koota ns. ELITE KONTO kasaan ja mergetä parin servun takaa Mätiäisen ja lörs lärän halukkaat pelaajat yhdeksi tiliksi. Huikeaan strategiaan kuului kovien tuottojen tekeminen ja servun isoimman lanan raksaus. Eli ns. helppohoitonen tili, jotta jää aikaa vähän nautiskella hellepäivistäkin ilman raidikellojen soimista. Lopputulosta voi ihailla kuvasta, hieman tuo 60h sotiskierto toki söi lanan kokoa.




    Liittoumapuolella tuli toimittua ns. liidufillerinä, eli hoideltua lähinnä pakituksia yms. tarvittaessa muutamaan otteeseen. Pakkeja porukka jaksokin liikutella reippaasti ja vähemmän yllättäen liittotasolla painettiin nordicsien deffienkka.


    Servun kulkua en jaksa sen enempää lähteä analysoimaan, mitä nyt voisi vähän huutistella tiettyjen liittojen diploilulle sekä erään liiton tiukalle defenssilinjalle, kun huomattiin että opsut tuottavat lähinnä aikaan seiniä. On hyvä aloittaa ajoissa kasvojen pesu, niin voi pää pystyssä lähteä spoilaamaan opsuja seuraavalle runille.


    Special mentions:


    Kolmio ukot:D (Axu, Basi, Borsi & Kado) - Kovat otteet rento meno! Hommat suju oikein mukavasti osaavien ja mukavien ukkojen kesken.


    Redo&Sid - Kiitos liiduille. Redolle vielä shoutsoutsit isoimmasta panoksesta liiton eteen, ei tällekkää runille ois ilman äijää lähetty!


    Qala - Umpi hullu


    Epi - Nostetaan vielä pelillisistä saavutuksista oma MVP-valinta, soolona huikean Fhanan painanut Epi listoille.


    Voiceukot & koko ACAB, huikein liitto sitten miesmuistiin! Oli mukava mixata pelaajia eri liittojen välillä. - Shoutoutseja riittäs pitkäks listaks, mutta jätetään tällä kertaa vähän lyhyemmäksi, lupasinha polttaa siltoja ettei tarvii enää hetkee pelata :D

  • Kiitos kaikille vaihde rikkaasta servusta. Lähdimme servulle ilman mitään suurempia tavoitteita tai minkäänlaisia paineita. Kokosimme Enkulin kanssa noin 30 tiliä ennen servun alkua. Servu lähtikin hyvin käyntiin ja muutama vanha tuttu sattui samalle alueelle niin liitto kasvoi noin 55 tiliin, uusien kylien hausssa saimme suurimman osan oman alueen parhaista cropeista. Netti+Meatballs yhdistyi, jonka jälken sieltä päin alkoi tulla satunnaisia hyökkejä. Otimme ne aika helposti kiinni.

    Faktien saapuessa veimme suurimman osan fakteista, mutta faktien käytössä olisi ollut parannettavaa. Faktien jälkeen saimme opsua opsun perään PFTN:ltä+SW:ltä ja YJ:ltä, mutta opsut oli huonosti suuniteltuja ja pakitimme hyvin suurimman osan, emmekä menettäneet opsuissa fakteja ollenkaan. Meille sattui useita mokia servun aikana kuten pikku sotiksen menettäminen liian helposti, ohjeen menettäminen liian helposti, mutta ne annettakoon anteeksi kyseisille tileille.

    WW-ohjeiden haku meni myös meiltä hyvin, koska saimme 4 ohjetta liitolle. Offi pelaaminen oli meidän liitolla kohtalaista, mutta pari ekaa opsua epäonnistui muutamista pikku virheistä, jotka kostaantui esimerkiksi saappaiden vaihto sankarilla yhdellä tilillä. Makaay tarjosi opsu suunnitteluissa apua ja hän ottikin offi vastaavan roolin. Opsut alkoi osumaan ja saimme hyvin haettua arkin takaisin, ison sotiksen&une sotiksen liitolle, jotka olivat tärkeitä pakkien tuotannossa sen jälkeen, kun PFTN oli tehnyt possujuna tiputuksen meidän WW:seen. Loppuservusta liittolaisena oli SEC liitto vaikkakin sieltä apu jäi pieneksi.



    Liittoutumien arvioinnit:

    ACAB: Liiton taso oli korkea ja saitte tärkeäitä fakteja, joita hyödynsitte todella hyvin sekä jonka avuilla teitte todella hyvänkokoisia WW-lappuja. Onneksi olkoon servun voitosta.

    TK: Arvostin liittoa siihen asti ennen, kun annoitte ohjeen PFTN ja aloitte yhteistyöhön heidän kanssaan. Pommititte ACAB:a enemmän, kun muut liittot vaikkakin ette onnistuneet tekemään näkyvää tulosta.

    YJ: Todella heikko suoritus liitolta, jonka pelaajien taso oli samaa luokkaa ACAB:in pelaajien kanssa, mutta se ei näkynyt servulla. Todella kehnosti suuniteltuja opsuja ja lopputulos oli surkea.

    PFTN aka nettipullamössö: Teistä ei nyt ole mitään mainitsemisen arvoista.

    PK: Omasta liitostani voin sanoa, että puolustimme hyvin, mutta hyökkäyspelissä olisi ollut kehitettävää. Faktien käytössä olisi ollut parannettavaa kuten pikku sotis kierrot. WW-lappuista noin puolet olivat hyviä, loput jäivät pieniksi.


    Erityismaininnat:


    Enkuli <3 : Oot paras ja sun ansioista pakitukset onnistuivat todella hyvin. Olit koko servun mun apuliiduna vaikka alussa sun piti hoitaa vaan pakkivastaavan tehtäviä. Susta en löydä mitään pahaa sanottavaa.

    Lepakkoesa <3 : Oot sexyboy ja kiva, kun olit paikkaamassa mua ja Ekulia aina silloin, kun me ei oltu paikalla.

    Shinra tili(Vehi&Unikuu): Pelasitte ensimmäistä speediä ja heti WW-lapun tekoa sotiksella+ilveilijällä sekä vielä WW:n raksaus. Olitte mahtavia, kiitos teille ja toivottavasti saan jatkaa teidän kanssa pelailua jatkossakin.

    Bonobo&Paranoia tilit: Teitte parhaimmat WW-laput ja ne oikeesti oli hyvän kokoiset. Todella hyvää työtä ja toivottavsti saan teidän kanssa pelata jatkossakin.

    Makaay: Kiitos, kun otit offi vastaavan tehtävät ja hoidit enemmän asioita offi rintamalla kuin oli alunperin tarkoitus.

    Miksu: Kiitos, kun pelasit mun kanssa servun ja vaikka muut tilin pelaajat jäi taka-alalle niin sie jaksoit mun kanssa pelata.

    Tili: Nuu Nuu, tilin pelaajat Jupee, Miksu, Suharit ja Henrykle


    Thanks for everyone for a interesting server. We started the server without any big goals or pressure. We gathered around 30 accounts with Enkuli before the server started. The server started well and couple old friends happened to be in the same area and our alliance grew to 55 accounts, when settling 2nd villages we got most of the areas good croppers. Netti and Meatballs merged after which we started getting random attacks our way, which we caught pretty easily.

    When artifacts arrived we took majority of them, but the usage of those artifacts could have been better. after which we got operation after operation from PFTN + SW and YJ, and we didn't losa any artifacts in those operations. We had many fails during the server, like losing small trainer and building plan too easily, but these can be forgiven. Building plan gathering went well, because we got 4 building plans to the alliance. Offensive playing from our alliance was average, but couple first operations failed due to couple small errors, like changiong boots on a hero on one account. Makaay offered to help in arranging and planning operations and took the off-coordinator role, which led to operations starting to be succesful and we managed to get architect back and got big trainer which helped alot in building defences, as PFTN had done a train attack to drop our WW. In the end of the server we had SEC as ally, but the help from them ended up being minor.


    Judgement of the alliances for this server:


    ACAB: quality of the alliance was high, you managed to get important artifacts, which you used well to build huge WW-hammers. Congratulations for winning the server.

    TK: I appreciated alliance until you gave BP to PFTN and joined them. You bombarded ACAB more than anyone else, but with no major effect.

    YJ: Really weak performance from players that are at the same level as ACABs players. Badly arranged operations and weak effect.

    PFTN aka nettipullamössö: Nothing to mention about you.

    PK: From my own alliance i can say that we defended well, but could have done better on the offensive side. Usage of artifacts could have used some improvements, like small trainer rotations. About half of our WW-hammers ended up being good and the rest were bad.


    Special mentions:


    Enkuli <3 : You are the best and because of you our defences were succesful. You were the whole server my CO-leader, even though you were meant to just stay as defence coordinator. Cannot say anything bad to say about you.

    Lepakkoesa <3 : You are sexyboy and thanks for helping when me or enkuli were not available.

    Shinra account (Vehi & Unikuu): You played your first speed server and started building WW-hammer straight away with small trainer + fool and also building the WW. You were amazing, thank you for and hopefully i can continue playing with you in the future.

    Bonobo&Paranoia accounts: You made the baest WW-hammers and they really were good sized ones. Great job and i hope to play with you again

    Makaay: Thank you for taking the off coordinator role and managed more offense things than were originally the plan.

    Miksu: Thank you for playing with me the whole server, even though rest of the accounts players ended up in the back-stage, you kept playing with me.


    Account: Nuu Nuu , Players: Jupee, Miksu, Suharit and henrykle.


    Parhain terveisin: Jupee, PK liiton liidu

    Best Regards: Jupee, Leader of PK alliance

970x250_5Tribes.png