Hero Adventures: Matka Egyptiin päättyy

    • Hero Adventures: Matka Egyptiin päättyy

      -Heh, tästä matkasta näyttäisi tulevan todella pitkä. Mahtaako kukaan tietää milloin palaamme takaisin Rooman valtakuntaan, vai palaammeko – Mark huokaisi. Se vei kieltämättä aikansa selvittää mikä karavaaneista kulkee oikeaan paikkaan. Meidän on vielä pakattava laukkumme, jos meinaamme ehtiä seuraavan karavaanin mukaan. Eivät he meitä jää odottamaan.

      Tarquinius pomppasi pystyyn.

      -Jep! – hän sanoi innoissaan – Minulla on jo kaikki valmiina. Yksi juttu vielä – minun on käytävä noutamassa paikalliselta alkemistilta omaisuuttani. Kyse on erittäin harvinaisesta ja arvokkaasta artefaktista, joka on kulkenut perheessäni satojen vuosien ajan. Yksi esi-isistäni toi artefaktin alkujaan mukanaan Egyptin matkaltaan, ja hän uskoi sen avaavan muinaisten pyramidien salaisuuksia. En halunnut ottaa riskiä ja kantaa artefaktia mukanani, joten annoin sen alkemistille säilytettäväksi.

      Markin sydän pomppasi kurkkuun ja hänen jaloistaan lähti voima.

      -Lucius – Mark kysyi hermostuksissaan ja ajatteli vanhan romanieukon jälleen käärineen hänet sormensa ympärille. – Miltä artefakti näyttää? Älä vain sano sen olevan vanha rääsyn palanen, jonka solki on tehty joen kivistä, ja jota vain todella omituiset ihmiset käyttäisivät vyönään?

      -Kyllä, juuri sellainen. Se on muinaisen faaraon vyö, ja sukumme suurin aarre. Kangas peittyy hieroglyfeillä, jotka toivottavasti aukeavat Khufu-pyramidin sisällä.

      Vasta nyt Lucius huomaa erikoisen ilmeen Markin kasvoilla.

      -Mark, jos tämä on tapasi sanoa, että vyö on jollakin konstilla kadonnut, on sinun paras haudata minut tähän paikkaan ja tämän seinän alle.

      -Lucius… - Mark vajosi polvilleen, ja mietti kuumeisesti oikeita sanoja. – No jos siinä tapauksessa sanonkin, että me löydämme vyön? Lupaan sen! Vai enkö muka ole itse Mark Atilius.

      - The End –



      Kilpailusarja keräsi vastauksia yhteensä lähes 70 kappaletta, ja se on sangen mainio tulos!


      RUMPUJEN P Ä R I N Ä Ä

      Pian julkistetaan kolmen pelaajan nimet, joista kukin voitti 150 kultaa!



      Voittajia odottaessa toivoisimme palautetta seikkailusarjasta Hero Adventures, sille varatussa ketjussa:

      >> Hero Adventures: Matka Egyptiin <<

      • Mitä mieltä olet tehtävien haastavuudesta: sopiva, helppo vai vaikea?
      • Oliko kello 15:00 oikea aika julkaista aina seuraava osa seikkailusarjasta?
      • Haluatko pelin puolella kuulla vain kerran seikkailusarjasta, vai oliko viisi ilmoitusta parempi?
      • Haluatko joskus kuulla, löysikö Mark häneltä huijatun vyön (osana uutta seikkailusarjaa)?
      • Muuta palautetta?
    • RUMPUJEN PÄRINÄÄ

      Viisi seikkailusarjaan osallistunutta pelaajaa selvisi loppuarvontaan täysin pistein!

      Nämä 5 pelaajaa ovat:

      • Juhana
      • kepakko
      • Speedo_FI
      • keiijo
      • Lepilarry


      Erityispalkintona, jokainen heistä saa valita itselleen Travianin henkeen tai aikakauteen sopivan tittelin foorumille. Titteliä voi ehdottaa laittamalla viestiä minulle, tai jollekin Suomen foorumin moderaattorille.

      Ja seuraavaksi suoritamme arvonnan. Hirmuinen jännitys ilmassa!